Boomin 53. vuosijuhlat siirtyvät

Rakkaan järjestömme 53. vuotista taivalta oli alun perin tarkoitus juhlistaa perinteisin menoin maaliskuun ensimmäisellä viikolla. Nykyisen koronatilanteen valossa emme kuitenkaan näe, että vuosijuhlia pystyttäisiin järjestämään halutulla tavalla maaliskuussa, joten vuosijuhlatoimikunta ja hallitus on tehnyt päätöksen siirtää vuosijuhlat toukokuulle. 53. Vuosijuhlien uusi päivämäärä on 14.-15.5.2021. Juhlien järjestelyjä jatketaan muuten normaalisti lukuun... Lue lisää
Boomin jaostot vuodelle 2021 on nyt valittu! Boomin hallitus on valinnut kokouksessaan 16.12. jaostot vuodelle 2021. Jaostohakijoita oli yhteensä 94, ja he hakivat yhteensä 134 jaostopaikkaa. Näistä hakijoista valittiin yhteensä 61 jaostolaista tulevalle vuodelle. Suuret onnittelut kaikille valituille ja suuri kiitos kaikille hakijoille. Klubijaosto Henrik Sandmark Tommi Tuomisto Kopotiimi Essi... Lue lisää
Boomi ry:n hallitus on huomannut mediassa esillä olleen keskustelun koskien naisvihaa, häirintää ja yhdenvertaisuutta sekä käsitellyt aiheesta saadun palautteen. Boomissa kaikenlaiselle häirinnälle, syrjinnälle ja muulle epäasialliselle toiminnalle on nollatoleranssi. Keskustelun tiimoilta pyrimme Boomissa tekemään entistä tarkempaa työtä häirinnän poistamiseksi ja yhdenvertaisuuden takaamiseksi: – Boomin häirintätukihenkilöt ovat jatkossa aktiivisemmin esillä Boomin... Lue lisää
Boomi ry:n hallitus on kokouksessaan 30.11. yhdessä hallituksen 2021 kanssa valinnut toimihenkilöt tulevalle vuodelle. Hakijoita toimihenkilöiksi oli yhteensä 11 kappaletta, joista pesteihin valikoituivat seuraavat henkilöt: Liikuntatoimihenkilö: Jami Itäpuro Päätoimittaja: Siiri Arola Kansainvälisyystoimihenkilö: Matias Tuimala Maisteritoimihenkilö: Taru Moisiola Alumnitoimihenkilö: Sanelma Uusitalo Matkatoimihenkilö: Erik Ahola Häirintätukihenkilö: Peetu Nurmi Lisäksi toimihenkilöinä toimivat häirintätukihenkilönä... Lue lisää
Haku Boomin hallitukseen aukeaa 19.10. Lue alta ohjeet hallitukseen hakemisesta. SAVE THE DATE Seuraavat päivämäärät koskevat hallitushakijoita: Infotilaisuus hallitushausta kiinnostuneille 28.10.2020 klo 17 Hallitushaku päättyy 8.11.2020 Puheenjohtajapaneeli 16.11.2020 Boomi ry:n sääntömääräinen syyskokous 17.11.2020 Lisäksi Boomin hallitus 2020 esittelee toimintaansa Boomin Instastoryssa hallitushaun aikana @boomiry arkipäivisin 19.10-30.10.2020 Seuraavat päivämäärät koskevat vuoden... Lue lisää
BOOMIN KORONA-OHJE 5.8. Tämän ohjeen tarkoitus on antaa toimintaohjeita Boomin tapahtumissa ja tiloissa toimimiseen koronavirukseen altistuneiden määrän rajoittamiseksi. 1. SAIRASTUMINEN Boomin tapahtumiin osallistuminen sairastuneena ei ole sallittua. Myöskään Boomin tiloihin ei sovi tulla vierailemaan, mikäli on sairastunut koronavirukseen tai oireet vastaavat koronaviruksen taudinkuvaa. Siis myöskään oireilevana ei tule osallistua tapahtumiin... Lue lisää
Esittelyssä Boomin tutorit 2020! On aika esitellä Boomin tutorit vuosimallia 2020! Boomin tutorit ottavat uudet Tampereen yliopiston kauppatieteiden opiskelijat avosylin vastaan aivan syksyn alkumetreillä. Elokuun puolessa välissä käyntiin pärähtävät Smurffiviikot, jolloin ensimmäisen vuosikurssin boomarit lähtevät seikkailuun – tutoreiden opastamana.   Lue täältä tutoreiden esittelyt ja virittäydy tunnelmaan. Kohta mennään!  ... Lue lisää
Rakkaat boomarit, maamme hallitus on suositellut, että korona-viruksen leviämisen ehkäisemiseksi yli 500 henkilön yleisötapahtumat tulisi perua toukokuun loppuun asti. Myös pienempien tapahtumien kohdalla on kehotettu käyttämään tarkkaa harkintaa. Boomi ry:n hallitus ymmärtää tilanteen vakavuuden, ja haluaa tehdä oman osansa tilanteen hoitamiseksi asianmukaisella tavalla. Boomin hallitus seuraa viranomaisten antamia ohjeita. Tämän... Lue lisää
VB 1/2020 Vuoden ensimmäisessä VapaaBoomarissa on pohdintaa teeman ”Menneisyys ja tulevaisuus” ympärillä. Tsekkaa poiminnat Boomin vaiherikkaasta historiasta kymmenen vuoden ajalta, ja kurkkaa heikkojen signaalien ja megatrendien luomiin tulevaisuuden skenaarioihin. Mukana myös tunnelmia Himotukselta sekä toimituksen tiukka arvostelu vegehamppareista! Lue paperiversio Boomilaaksossa tai selaa lehteä täällä. Lue lisää
Syksyn 2020 tutorit on valittu! Hakemuksia tutorpestiin tuli yhteensä 81, joista kanditutoreiksi valittiin 42 ja maisteritutoreiksi seitsemän. Onnea valituille! Jos olet hakenut tutoriksi, etkä ole saanut sähköpostia (etkä löydä sitä roskapostistakaan), laita viestiä sähköpostiin kopo@boomi.fi Ryhmä 1 Iris Sivonen Joona Mäkelä Ella Nurminen   Ryhmä 2 Julia Peltonen Max Toikka... Lue lisää
Takaisin ylös