Opiskelijatoimihenkilöksi Pirkanmaan Ekonomeille

Pirkanmaan Ekonomit (kavereiden kesken PME) hakee opiskelijatoimihenkilöä mukaan jatkamaan Boomin ja PME:n välistä yhteistyön suunnittelua ja toteuttamista. Opiskelijatoimihenkilön tehtävänä on yhdessä Boomin puheenjohtajan, kylteriyhdyshenkilön sekä Pirkanmaan Ekonomien Nuoret Ekonomit -vastaavan kanssa ideoida ja organisoida yhteisiä tapahtumakonsepteja sekä muuta toimintaa näille kahdelle ekonomiyhteisölle. Tavoitteena on kokonaisvaltaisesti tuoda paikallisyhdistystoimintaa tutummaksi boomareille.

Toimihenkilö tulee sijoittumaan Pirkanmaan Ekonomien organisaatioon, ja tärkeitä yhteistyötahoja aiemmin mainuttujen henkilöiden lisäksi ovat tukena toimivat PME:n tapahtumatiimi sekä hallitus. Opiskelijatoimihenkilöllä tulee olemaan myös jatkossa puhe- ja läsnäolo-oikeus Pirkanmaan Ekonomien kokouksissa. Näihin kokouksiin osallistuu kuukausittain myös Boomin puheenjohtaja sekä kylteriyhdyshenkilö.
Käytännössä toimihenkilöiden tehtävänä on siis toimia osana Pirkanmaan Ekonomien tapahtumatiimiä, ja suunnitella Boomin sekä PME:n yhteistä toimintaa vuonna 2020 yhdessä Boomin istuvan puheenjohtajan, kylteriyhdyshenkilön sekä PME:n hallituksen Nuoret Ekonomit -vastaavan kanssa. Tälle toiminnalle päätetään vuoden alussa oma budjetti, jota toimihenkilöt pääsevät käyttämään järjestämissään tapahtumissa. Pestiin valittu henkilö pääsee myös melko vapaasti toteuttamaan itseään budjetin sallimissa rajoissa. Tässä tehtävässä pääsee kurkistamaan jo valmistuneiden ekonomien maailmaan luoden samalla aitoa lisäarvoa boomariyhteisölle. Toiveena on, että erityisesti maistereille kohdistettu tapahtumatarjonta lisääntyy hankkeen myötä.
Työmäärältään luottamustoimi ei todellakaan ole ylitsepääsemättömän suuri, mutta hyvällä tekijällä on silti oiva mahdollisuus näyttää kyntensä merkittävissä ekonomipiireissä. Tehtävään valitaan hakemuksien perusteella yksi toimihenkilö Pirkanmaan Ekonomien hallituksen päätöksellä. Haku aukeaa 25.10. ja on auki kaksi viikkoa, päättyen 8.12. klo 23:59. Lisätietoja tehtävästä ja hakemisesta saat Boomin puheenjohtaja Mikko Malmströmiltä, Kylteriyhdyshenkilö Valtteri Vapolalta tai tämän vuoden opiskelijatoimihenkilöiltä Eliisa Nissiltä tai Anu Alangolta. Hakemukset toimitetaan määräaikaan mennessä osoitteeseen valtteri.vapola@ekonomit.fi. Kylteriyhdyshenkilö välittää hakemukset Pirkanmaan Ekonomien hallitukselle päätettäväksi.

Takaisin ylös