Ostoreskontranhoitaja (Kesätyö) – Rudus. DL: 8.3.

Rudus Oy – ’a CRH Company’​ – on johtava kivipohjaisia rakennusmateriaaleja valmistava yhtiö. Rudus on näkyvästi mukana siellä missä rakennetaan vastuullisesti pitkäikäistä ja viihtyisää ympäristöä, taloja ja infraa. Toimintamme ytimen muodostavat betoni, betonituotteet, erilaiset kiviainekset, murskausurakointi ja kierrätys. Panostamme erityisesti rakentamisen laatuun ja kannamme vastuun myös ympäristöstä. Palvelemme Suomen, Baltian ja Venäjän asiakkaitamme – niin yksittäisiä kuluttajia kuin myös yritysasiakkaita – noin 900 ammattilaisen voimin. Liikevaihtomme vuonna 2018 oli noin 329 miljoonaa euroa. Rudus on kuulunut vuodesta 1999 lähtien maailmanlaajuisesti toiseksi suurinpaan rakennusmateroaalialan konserniin, CRH-rakennusmateriaalikonserniin, joka toimii 31 maassa ja se työllistää 85 000 työntekijää noin 3 100 toimipisteessä.

Rudus etsii kesäksi 2020 taloushallinnosta innostunutta ostoreskontranhoitajaa Helsinkiin – kenties juuri sinua? Toimenkuvaasi kuuluvat pääasiassa eri ostoreskontran hoitoon liittyvät tehtävät yhteistyössä hankinnan kanssa, kuten tilauksellisten ja tilauksettomien ostolaskujen käsittely ja kohdentaminen, laskuvaatimusten tarkistus ja maksumuistutusten selvittely. Ostoreskontranhoitajan monipuoliseen toimenkuvaan liittyy olennaisesti myös ostoreskontran asiakaspalvelu niin puhelimitse kuin myös sähköpostitse. Ostoreskontranhoitajana teetkin tiivistä yhteistyötä sekä ulkoisten että sisäisten sidosryhmien kanssa, joten työotteeltasi olet vuorovaikutustaitoinen tiimipelaaja. Tehtävässä menestymistä tukevat myös oma-aloitteinen, reipas ja huolellinen ote työhön.

Sinun ei tarvitse vielä olla alan kivikova asiantuntija – voit olla joko opintojesi alku- tai lopputaipaleella – mutta sinun tulisi joka tapauksessa olla avoin ja innokas oppimaan uutta. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus kehittyä ja kesän keskeisin tavoitteesi onkin paitsi varmistaa, että Ruduksen ostoreskontra rullaa normaalisti lomista riippumatta, myös oppia uutta ostoreskontrasta ja kasvaa taloushallinnon asiantuntijana!

Sinulta odotamme:



  • Relevantteja kaupallisia opintoja (AMK/YO)
  • Aiempaa kokemusta esim. kesätöistä
  • Palveluhenkisyyttä
  • Teknistä näppäryyttä ja Excelin hallintaa
  • Sujuvan suomen lisäksi myös englannin kielen taitoa

Eduksesi katsomme:


  • Aiemman työkokemuksen vastaavista taloushallinnon tehtävistä
  • Näppituntuman toiminnanohjausjärjestelmiin, esim. SAP

Rudus tarjoaa sinulle paitsi huippukesän myös:


  • Aidon mahdollisuuden ylläpitää ja kehittää omaa osaamistasi sekä kerryttää käytännön työkokemusta taloushallinnon parissa
  • Bussilastillisen uusia kavereita muiden kesätyöntekijöiden muodossa!
  • Työympäristön, jossa näkyvät yksilöä kunnioittavat arvot, joiden mukaan Ruduksessa annetaan avointa ja rehellistä palautetta, edellytetään keskinäistä kunnioitusta ja luottamusta sekä hyväksytään yksilöllisyys ja erilaisuus
  • Kaiken tarvittavan tuen kasvaa tulevaisuuden taloushallinnon kivikovaksi asiantuntijaksi: saat kattavan perehdytyksen sekä oman “mentorin” tukemaan ammatillista kehittymistäsi
  • Joustavat työajat ja modernit tilat työvälineineen hyvien kulkuyhteyksien varrella

Kiinnostuitko? Lähetä ansioluettelosi sekä motivaatiokirjeesi PDF-muodossa viimeistään su 8.3. mennessä aTalentin hakujärjestelmän kautta osoitteessa: https://apply.atalent.fi/rudus-ostoreskontranhoitaja-kesatyo-2-2020. Kerrothan hakudokumenteissasi palkkatoiveesi ja mahdollisen aloituspäivän!

Ruduksesta voit lukea lisää osoitteessa: https://www.rudus.fi/. Rudus tarvitsee paljon erilaista osaamista onnistuakseen tehtävässään, joten tutustu myös eri alojen ruduslaisiin – tuotannosta hallintoon – osoitteessa: https://www.rudus.fi/rudus-yrityksena/tyopaikat/tutustu-ruduslaisiin. Hakuprosessia ja aikatauluja koskeviin kysymyksiin vastaa rekrytointipäällikkö ja tiiminvetäjä Mikaela Johansson (puh. +358 50 351 2400 mikaela.johansson[ät]atalent.fi).

Tässä tehtävässä tulet työllistymään aTalent Recruitingin konsultiksi Rudukselle.
Hae työpaikkaa! 

Julkaistu 21.2.2020
Takaisin ylös