Projektikoordinaattori – Fenix Consulting, DL: 14.10.

Fenix Consulting: Projektikoordinaattori

 

Fenix Consulting on 2001 perustettu konsulttiyritys, jonka ydinosaamista ovat tietoon ja sen soveltamiseen pohjautuva muutosprosessi ja sen strateginen käytäntöön vienti. Fenix Consulting on auttanut lukuisia yrityksiä kilpailuedun saavuttamisessa ja sen edellyttämän muutoksen läpiviennissä. Fenix Consultingin asiakkaat ovat toimialojensa johtavia yrityksiä ja monet asiakkaista ovat olleet mukana kasvussa koko toiminnan ajan. Fenix Consultingin toimintaa ohjaavat kurinalaisuus, korkea etiikka, osaamisen jatkuva kehittämisen sekä aidon arvon tuottaminen asiakkaalle.

image.png

 

Fenix Consulting etsii nyt Projektikoordinaattoria avustamaan tutkimusprojektien hallinnoimisessa ja läpiviemisessä. Tässä tehtävässä työskentelet tiiviisti yhdessä konsulttiemme kanssa ja olet vastuussa erityisesti asiakasyhteyksien hoitamisesta ja varmistat, että projektit kulkevat eteenpäin sovitussa aikataulussa. Asiakassuhteiden hoitamisen lisäksi työtehtäviisi kuuluu esimerkiksi haastattelujen tekemistä, tutkimusaineiston käsittelyä ja tietojen syöttämistä Exceliin, Powerpoint-esitysten laatimista sekä raporttien tarkistamista. Sinulla on työpöydälläsi useampi tutkimusprojekti samanaikaisesti.

Kiinnostus liikkeenjohdon konsultointiin, hyvät koordinointitatidot ja asiakaspalveluhenkisyys auttavat sinua menestymään tässä tehtävässä. Toivomme, että pystyt olemaan liiketoimintamme tukena mahdollisimman monipuolisesti ja osallistut myös toimintamme kehittämiseen yhdessä muun tiimin kanssa. Toivommekin sinulta rohkeutta haastaa ajattelutapojamme ja käytäntöjämme sekä valmiuksia viedä kehitysehdotuksia myös käytännön tasolle. Tämä tehtävä tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden saada relevanttia työkokemusta konsultoinnin ja tutkimusprojektien parista osana viiden hengen tiimiämme.

 

Hakijalta odotetaan:

  • Soveltuvia yliopistotason opintoja
  • Perusymmärrystä kvantitatiivisen tutkimuksen toteuttamisesta
  • Erinomaisia vuorovaikutustaitoja sekä suomen että englannin kielellä
  • Sujuvaa MS Office -osaamista (erityisesti Excel ja PowerPoint)
  • Oma-aloitteista ja joustavaa työskentelytyyliä sekä hyviä ihmissuhdetaitoja

 Lisäksi eduksi katsotaan:

  • Kyky tuottaa ja esittää visuaalisesti laadukasta materiaalia – infografiikan hallinta (esim. PowerPointia tai Exceliä hyödyntäen)
  • Tietokantaosaaminen

 Tarjoamme sinulle:

  • Monipuolisia ja mielenkiintoisia projektitehtäviä
  • Mahdollisuuden ottaa isompaakin vastuuta projekteissa
  • Kattavan perehdytyksen ja tiimin tuen
  • Projektien kautta mahdollisuuden tutustua erilaisiin toimialoihin, organisaatioihin ja liiketoimintamalleihin
  • Toimivan ja nykyaikaisen työympäristön sekä liukuvan työajan

Kiinnostuitko? Lähetä CV:si ja hakemuksesi pdf-tiedostoina mahdollisimman pian, mutta viimeistään 14.10.2018 täällä https://apply.atalent.fi/fenix-consulting-projektikoordinaattori-10-2018 Huomioithan, että käsittelemme hakemuksia jo hakuajalla.

 

Lisää Fenix Consultingista voit lukea täältä: www.fenixconsulting.fi. Tässä tehtävässä työllistyt Fenix Consultingille aTalentin työntekijänä. Lisätietoja työtehtävästä ja hakuprosessista tarjoaa Recruitment Manager Jasmin Shams (+358 504350807, jasmin.shams[at]atalent.fi)

Julkaistu 3.10.2018
Takaisin ylös