Junior Portfolio Manager – Power-Deriva, DL: 30.10.

Energiatoimialalla toimiva Power-Deriva etsii nyt kehittymishaluista Jr Portfolio Manageria osaksi salkunhallinnan kuuden hengen tiimiä.

Power-Deriva on 30 hengen asiantuntijaorganisaatio, jossa pääset toimimaan laajasti suomalaisessa energiakentässä. Salkunhallinnan tiimissä jokaisella jäsenellä on omat vastuualueensa ja tiimi tekee tiiviisti yhteistyötä. Tiimin jäsenenä olet kehityshaluinen, vastuuta kantava ja yhteistyötä rakentava asiantuntija. Tarvitset työssäsi analyyttisen ja tarkan työotteen. Sinulla ei tarvitse olla kokemusta energia-alasta, mutta toivomme, että sinulla on intoa päästä kehittymään pidemmällä tähtäimellä alan ammattilaiseksi.

Roolissasi olet kaupankäynnin tukena tekemällä toteutuneiden kauppojen tarkastuksia, niin asiakkaiden kuin pörssienkin suuntaan. Lisäksi osallistut kauppojen raportointiin regulaation mukaisesti. Alkuvaiheen jälkeen pääset myös mukaan asiakaskontaktointiin ja -raportointiin. Olet yhteydessä myös erilaisiin sidosryhmiin, kuten pörsseihin, viranomaisiin, edunvalvontajärjestöihin ja pankkeihin. Tehtäviisi kuuluu myös EU-regulaation (EMIR) seurantaa ja viestintää asiakkaille, sekä vakuusvalvontaa ja seurantaa. Tehtävässä menestyäksesi sinulta toivotaan asiakeskeisyyttä ja halukkuutta perehtyä asiakkaiden liiketoimintaan ja markkinaan. Tiimissä arvostetaan rehellistä ja ahkeraa työotetta ja toivomme, ettet karta myöskään rutiinitehtäviä osana rooliasi.

Roolissa sinulla on mahdollisuus päästä kehittämään prosesseja ja raportointia. Työtehtäviä on mahdollisuus laajentaa oman osaamisesi mukaan ja esimerkiksi tulevaisuudessa voit edetä markkinoiden analysointi tai salkunhoitotehtäviin. Power-Derivalla työskennellään hybridimallin mukaisesti mutta perehtymisvaiheessa on tärkeää olla toimistolla.

Hakijalta odotetaan:

  • Soveltuvia teknisiä, kaupallisia tai muuten tehtävään hyvät valmiudet antavia korkeakouluopintoja, kuten sähkö- tai energiatekniikan DI
  • Aitoa kiinnostusta sähkö- ja energiamarkkinaa kohtaan
  • Erinomaisia Excel-taitoja ja analyyttistä työskentelyotetta
  • Yhteistyötaitoja ja halua työskennellä osana tiimiä, sekä vuorovaikutustaitoja myös asiakkaan suuntaan
  • Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa

Lisäksi eduksi katsotaan:

  • Hyvät IT-taidot
  • Ohjelmointitaidot data-analyysiin liittyen ja/tai tietokantaosaaminen
  • Ruotsin kielen taito

Tarjoamme sinulle:

  • Paikan yrityksessä, jossa pääset näkemään ja tutustumaan Suomen energiamarkkinaan kokonaisuudessaan. Tässä roolissa ja yrityksessä pääset toimimaan sähkömarkkinoiden ytimessä, sekä osallistumaan kaupankäyntiin kokonaisuudessaan
  • Yrityksen, jossa on matala hierarkia ja ketterät toimintatavat
  • Jäsenyyden asiantuntevassa tiimissä, jossa pääset alan kovien ammattilaisten toisiaan tukevaan joukkoon
  • Osaamisesi ja henkilökohtaisen kehittymisesi mukaan muotoutuvat monipuoliset ja mielenkiintoiset tehtävät ja kasvavan vastuun
  • Joustavat työajat

Mikäli tehtävä herätti kiinnostuksesi, lähetä CV:si ja hakemuksesi PDF-muodossa viimeistään 30.10.2022 aTalentin hakujärjestelmän kautta. Kerrothan hakudokumenteissasi myös palkkatoiveesi ja aikaisimman mahdollisen aloituspäivän. Emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse, vaan käsittelemme ainoastaan hakujärjestelmän kautta saapuneet hakemukset.

Power-Derivasta voit lukea lisää osoitteessa: https://power-deriva.fi/. Hakuprosessia ja aikatauluja koskeviin kysymyksiin vastaa Rekrytointipäällikkö Sara Juutinen (+358 44 302 3518, sara.juutinen(at)atalent.fi) Puhelimitse tavoitat parhaiten torstaina 20.10. klo 15-16 ja torstaina 27.10. klo 10-11.

Tässä tehtävässä työllistyt suoraan asiakasyrityksemme Power-Derivan palvelukseen.

Power-Deriva on energiatoimialalla toimiva alansa johtava sähkön hankintaan, markkina-analyysiin, salkunhallintaan ja hyödykejohdannaisten kaupankäyntiin erikoistunut toimija. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä ja Harjavallassa. Omistajamme ja asiakkaamme ovat vahvoja ja vakavaraisia yhteisöjä, mikä on muodostanut luotettavan pohjan pitkäjänteiselle toiminnallemme. Markkina-asemamme on vahva ja edelleen kasvava. Olemme olleet keskeinen toimija suomalaisilla energiamarkkinoilla koko toimialan nykymuotoisen toiminnan ajan.

Hae paikkaa/Apply!