HALLITUSHAKIJAT 2024

HALLITUSHAKIJAT 2024

Hallitukseen 2025 on tullut ennakkoon neljätoista hakemusta. Alta voit tutustua hakijoihin paremmin heidän hakemustensa kautta. Suosittelemme tutustumaan hakemuksiin ennen syyskokousta!

Hallitus 2025 valitaan vaaleilla Boomin sääntömääräisessä syyskokouksessa 12.11. Jokaisella yhdistyksen varsinaisella jäsenellä on yksi ääni käytettävissä kokouksessa.

 

PUHEENJOHTAJA (kaksi hakemusta)

Essi Sarvilinna

Moi taas Boomi ry!

Olen opiskeluvuosieni aikana saanut kunnian olla monessa mukana. Vuonna 2023 olin
matkatoimari, Royal Staffissa ja Pareton vuosijuhlavastaava ja vaikka näiden pestien
tasapainottelu vuoden ajan oli melko raskasta ja haastavaa, se antoi takaisin
moninkertaisesti enemmän kuin otti. Siitä syttyikin palo Boomin toimintaan ja erityisesti
tapahtumien järjestämiseen, jonka vuoksi päädyin hakemaan viime vuonna
projektivastaava A:ksi. Vuosi hallituksessa toi mukanaan kaiken, mitä osasin toivoa –
unohtumattomia kokemuksia ja käsittämättömän palkitsevia hetkiä yhdessä
toteutettujen projektien päätteeksi. Niiden lisäksi pääsin tekemään paljon sellaista, jota
en vuosi sitten edes osannut odottaa. Aikani Boomin hallituksessa onkin ollut kaikkea
muuta kuin yksitoikkoista; olen päässyt tekemään konkreettista yhdenvertaisuustyötä
yhdenvertaisuusvastaavana, järjestämään Bolan synttäribileitä, suunnittelemaan
nettisivu-uudistusta, sekä syksyn aikana varapuheenjohtajana auttamaan kaikessa,
mitä puheenjohtajamme milloinkin on kaivannut.

Olen käyttänyt tänä vuonna myös paljon aikaa Boomin historian tutkiskeluun ja
sen tulevaisuuden miettimiseen. Tilojen vanhat osoitteet ja tapahtumien
syntymävuodet ovat jo hyvin hallussa, mutta toiminnan tulevaisuus on yhä melkoinen
mysteeri. Boomissa eletäänkin nyt jännittäviä aikoja. Opiskelijoiden sisäänottomäärä
kasvaa merkittävästi ja toiminnan tulisi kasvaa sen mukana, mutta hakijoiden
aktiivisuus on ollut vaihtelevaa. Aktiivien jaksamisen ja hakijoiden määrän
kasvattamisen eteen on tehty kuluvana vuonna paljon työtä, josta kiitos kuuluu
erityisesti strategiatoimikunnalle. Pidän vuoden 2025 puheenjohtajan yhtenä
tärkeimmistä tehtävistä varmistaa näiden pitkään harkittujen muutosten jalkautuminen
ja kattava dokumentointi.

Kaikille täydellistä ei näin suuresta järjestöstä saa, mutta melko pitkälle
päästään sillä, jos jokainen pyrkii jättämään seuraajalleen aina paremmat lähtökohdat
pestiin, kuin miten sen itse aloitti. Itse olen pyrkinyt tähän panostamalla erityisesti
perehdytysmateriaaleihin sekä pyrkimällä korjaamaan kokemani epäkohdat pestien
sisällöissä. Esimerkiksi ehdottamalla matkatoimarille ilmaista Ulkomaan Excua
toimivuonnaan sekä ajamalla SporttiApprolle täysin omaa vastuuhenkilöään olen
pyrkinyt helpottamaan pestejä sekä madaltamaan kynnystä niihin hakemiselle.

Puheenjohtajana haluaisin koko vuoden ajan edistää vastaavanlaista kehityssuuntaa
kaikilla sektoreilla – kuuntelemalla jäseniä, jaostoja ja toimijoita voimme tehdä Boomin
aktiivitoiminnasta houkuttelevampaa, vähemmän kuormittavaa ja jättää jokaiselle
toimijalle enemmän tilaa ja aikaa toteuttaa omia ideoitaan.
Haluan pitää yllä toimintaympäristöä, jossa saa oppia tekemällä, eikä tarvitse
tehdä mitään pelkästään sen takia, että niin on aina ennenkin tehty. Toiminta voi olla
ajoittain aikaa vievää ja haastavaa, mutta tuo mukanaan paljon mahdollisuuksia
kasvulle, oppimiselle ja hauskanpidolle.

Hauskaa sykojännää!

 

Taneli Arra

Mietitäänpä hetki ihan tavallista Boomin rivijäsentä. Isä sano lukion jälkeen kahvipöydässä,
että ois varmaan iha hyvä noita kouluja kattella. Hetken pohdinnan jälkeen kesätyömassit
kiinni valmennuskurssiin ja paikka Tampereen kauppiksesta aukesi. Nyt lämmin bolalta
noukittu kahvikuppi toimii turvana klo 12:00 tapahtuvassa jännitysnäytelmässä, kun
seuraavien sitsien liput pärähtää myyntiin. Kenethän siellä sitseillä saa tällä kertaa
vieruskaveriksi?

Vuoden 2025 puheenjohtajana minua aidosti kiinnostaisi äskön kuvailemani ihan tavallisen
rivijäsenen tarpeet ja toiveet Boomissa. Puheenjohtaja saatetaan helposti nähdä jäsenistöstä
etäällä operoivana johtajana, joka lukittautuu toimiston lukkojen taakse pohtimaan Boomin
suuria tulevaisuuden linjoja, viilaamaan toimintaa ohjaavia dokumentteja ja tutkimaan
yhdistyslakia. Siinä missä puheenjohtajan operatiiviset tehtävät ovat erittäin tärkeitä ja tiedän
suoriutuvani niistä hyvin, olisi minulle kuitenkin jäsenistön toiveisiin ja tarpeisiin vastaaminen
paljon tärkeämpi teema.

Näihin jäsenistön toiveisiin ja tarpeisiin voidaan vastata toimivan hallituksen kautta ja
näkisinkin puheenjohtajan kaikkein tärkeimmäksi tehtäväksi hallituksen johtamisen. Olen
johtajana helposti lähestyttävä ja kaikkia kohtaan reilu, mutta kuitenkin tarpeen tullen vaativa.
Minulla on myös kyky pysyä rauhallisena vaikeissakin paikoissa ja toimia tärkeänä tukipilarina
muille. Tästä olen saanut hallituksen palautekeskusteluissa paljon kiitosta, ja tätä
ominaisuutta itsestäni haluaisin tuoda myös ensi vuoden hallitukseen.

Jotta hallitusta voi johtaa tehokkaasti, tulee puheenjohtajan tuntea hallituslaisten sektorit.
Kuluva vuosi talousvastaavana on opettanut minulle Boomista paljon. Lähes kaiken
toiminnan kautta kulkeutuu raha jollain tavalla, joten talousvastaavan pestin kautta minulla
on ymmärrystä kaikista sektoreista. On vaikea olla tietämättä mitä kaikkea Boomissa
tapahtuu, kun joka ikinen myynti- ja ostosuoritus koko vuodelta on kulkenut minun kauttani.

Uskon, että hakemuksestani huokuu mun kaikkein tärkein teema tulevalle mahdolliselle PJ-kaudelle. Se on muiden ihmisten huomioiminen, auttaminen ja kuuleminen. Tulevaa
boomivuotta ei yksi puheenjohtajan kloppi tai edes yksi hallitus rakenna, se rakentuu
porukalla.

Mun nimi on Taneli, ja haen Boomin puheenjohtajaksi. Nähdään syyskokouksessa, muistakaa
ottaa evästä mukaan, nii ei nälkä yllätä!

 

VARAPUHEENJOHTAJA (kolme hakemusta)

Aada Rouhiainen

Moikka! Olen Aada, neljännen vuoden boomari ja haen varapuheenjohtajan roolia vuoden
2025 hallitukseen.

Tänä vuonna olen toiminut hallituksessa juhlavastaavan roolissa ja saanut laajan
näkemuksen niin hallituksen sisäistä, kuin koko yhdistyksen toiminnasta. Ennen
hallitusvuotta olen toiminut vuonna 2023 TariBin koulutuspoliittisena vastaavana,
juhlajaostossa, tuutorina, sekä vuoden 2022 toimituksessa ja vuosijuhlastaBissa.
Varapuheenjohtaja tulee toimimaan ensimmäistä kertaa omana pestinä hallituksessa ja
koen, että minulla olisi paljon annettavaa ensimmäisenä toimintavuonna sen hakiessa
muotoaan. Tänä vuonna hallitusarki ja yleiset käytännöt ovat tulleet hyvinkin tutuiksi, mikä
mahdollistaisi alusta alkaen voimavarojen keskittämisen itse varapuheenjohtajan pestiin ja
sen kehittämiseen.

Varapuheenjohtajana yksi tärkeimmistä vastuualueistani olisi toimihenkilöiden ja hallituksen
hyvinvoinnin tukeminen. Hallitusvuoden aikana olen nähnyt läheltä niin toimivat asiat, kuin
kompastuskivet, joihin tarttua tulevana vuonna. Hallituksen ja toimihenkilöiden yhteistyö on
nykyään paikoittain rikkonaista, ja varapuheenjohtajana pyrkisin tiivistämään tätä yhteistyötä
alusta lähtien. Laadukas yhteinen perehdytys etenkin hallinnollisiin asioihin, sekä
toimihenkilöiden osallistaminen arjen pyörittämiseen tiivistäisivät yhteistyötä ja helpottaisivat
niin toimihenkilöiden, kuin hallituslaisten arkea. Haluaisin myös panostaa toimihenkilöiden
keskinäiseen sekä hallituksen kanssa yhdessä ryhmäytymiseen esimerkiksi yhteisten kehypäivien, sekä muiden rennompien tilaisuuksien merkeissä.

Monet varapuheenjohtajan tehtävistä ovat minulle jo ennestään tuttuja, mikä tukisi
huomattavasti omaa jaksamista vuoden aikana, ja vapauttaisi resursseja tukea muiden
hallituslaisten hyvinvointia jättäen samalla tilaa kehitystyölle. Tarttuisin hallinnollisiin ja arjen
pyörittämiseen liittyviin vastuisiin innolla, kehittäen samalla puheenjohtajiston toimintaa
tiiviisti yhdessä puheenjohtajan kanssa.

Varapuheenjohtajan pestiä on suunniteltu pitkään ja aktiivisesti rakennettu kuluneena
vuonna. Olisi suuri kunnia päästä jalkauttamaan pestiä sen ensimmäisenä toimintavuonna ja
koen, että jo tehdyn suunnittelutyön ja oman kokemukseni avulla saisin tarjottua niin pestille,
kuin Boomille ja sen toimijoille paljon. Boomi on minulle sydämen asia ja minulla on suuri
palo antaa parhaani tälle yhteisölle varapuheenjohtajan roolissa.

Syyskokousta jännittäen,
Aada

 

Jerry Kyllästinen

Moikka! Mun nimi on Jerry Kyllästinen, olen kolmannen vuoden boomari ja haen Boomin
varapuheenjohtajaksi vuodelle 2025.

Boomissa olen aikaisemmin toiminut tutorina, sekä tällä hetkellä häirintätukihenkilönä.
Hallitukseen hakeminen on kummitellut pidempään takaraivossa, mutta sitä ”omaa” pestiä ei oikein
ole ollut. Olin innoissani, kun kuulin varapuheenjohtajan pestin luomisesta ja tajusin, että siihen
sisältyvät tehtävät olisivat sopivia minulle. Vuosi toimihenkilönä Boomissa on luonut minulle
loistavat lähtökohdat hallitusvuoteen. Olen päässyt aitiopaikalta näkemään ainejärjestömme
toimintaa sisältäpäin, sekä sitä, miten eri sektorit toimivat.

Varapuheenjohtajan pesti luotiin helpottamaan hallituslaisten työtaakkaa, ja varapuheenjohtajalle
kuuluu näennäisesti sekalainen liuta erilaisia tehtäviä. Nämä tehtävät vaativat henkilön, joka
kykenee pysymään kärryllä kokonaiskuvasta ja pallottelemaan useita eri asioita samanaikaisesti.
Aiemmat työtehtäväni vaativat tällaista osaamista ja suoriuduin niistä hyvin. Yhteistyökykyni on
yksi vahvuuksistani. Toimihenkilönä pääsin tekemään töitä toimariparin kanssa, ja pyörittämään
omaa jaostoani. Pystyn toimimaan haastavissakin tilanteissa muiden kanssa, ja tykkään olla avuksi
muille.

Tärkeimpänä tavoitteena varapuheenjohtajalle ensi vuonna on mielestäni toimenkuvan
vakiinnuttaminen. On vaikea sanoa tarkalleen etukäteen, kuinka työllistävä pestistä tulee, ja
varapuheenjohtajalle kuuluvat tehtävät tulevat varmasti tarkentumaan ensi vuoden aikana. On
tärkeää, että varapuheenjohtajan pestistä muodostuu tasapainoinen ja mielenkiintoinen tulevia
toimijoita ajatellen.

Yksi varapuheenjohtajan tärkeimmistä tehtävistä on toimijoiden hyvinvoinnista huolehtimiseen
osallistuminen. Hyvinvointi on ollut paljon pinnalla kuluvana vuonna ja häirintätukihenkilönä olen
päässyt järjestämään Boomin yhdenvertaisuus- ja hyvinvointikyselyn asian edistämiseksi. Tämän
lisäksi olin mukana luomassa ainejärjestömme ensimmäistä yhdenvertaisuussuunnitelmaa ja
samalla raameja tulevien vuosien suunnitelmille. Toivon pääseväni jatkamaan tällaista työtä
varapuheenjohtajana.

Toimihenkilönä olen myös nähnyt kuinka aikaa vievää hallitustoiminta voi olla. Opintoni ja
elämäntilanteeni kuitenkin mahdollistavat joustavuuden ja täyden panostuksen hallitustoimintaan
ensi vuonna. Tämä vuosi myös todisti minulle kuinka antoisaa ainejärjestötoiminta voi olla ja
tiedän, että minulla on vielä paljon annettavaa Boomille.

Syyskokousta innolla odottaen,
Jerry

Timi Suopajärvi

Morjesta! Meikäläinen on Timi, 22-vuotias kolmannen vuoden boomari ja haen Boomin hallitukseen
varapuheenjohtajaksi vuodelle 2025. Aloitin omat aktiivitouhuni Boomissa vuonna 2023, jonka
aikana toimin muun muassa tapahtumajaosto Rottakoplassa sekä kandituutorina uusille fukseille.
Tämän vuoden ajan olen toiminut yrityssuhdevastaavana Tariffin hallituksessa.

Kuluva hallitusvuosi on ehdottomasti ollut yksi merkittävimmistä tekijöistä Boomin hallitukseen
hakemiselle. Kuullessani varapuheenjohtajan pestin perustamisesta, tiesin välittömästi sen olevan
minulle täydellinen tehtävä. Olen menneen hallitusvuoden aikana päässyt toimimaan
yrityssuhdevastuideni ohella monella muullakin yhdistyksen osa-alueella, mikä on ehdottomasti
parantanut käsitystäni hallitustyöskentelystä ja yhdistyksen operatiivisesta toiminnasta sekä
kehittänyt yhteistyö- ja organisointitaitojani. Enkä voi tietenkään jättää mainitsematta vuottani
Rottakoplassa, josta koen olevan paljon hyötyä varapuheenjohtajan vastuulle siirtyvien tapahtuminen
järjestämisessä.

Varapuheenjohtajan rooli on laaja ja monipuolinen, mutta samalla erittäin houkutteleva haaste.
Haluan ehdottomasti olla mukana kehittämässä uutta pestiä sekä vakiinnuttamassa siihen kuuluvia
tehtäviä aktiivisen hallitustyöskentelyni kautta. Tavoitteeni on olla läsnä kaikessa yhdistyksen
toiminnassa ja pysyä ajantasalla siitä, mitä yhdistyksen eri osa-alueilla tapahtuu. Näin pystyn aidosti
tukemaan muiden hallituslaisten jaksamista sekä huomioida omissa vastuissani yhdistyksen muut
keskeiset osa-alueet. Aktiivinen hallitustyöskentely, yhdistettynä energiseen ja värikkääseen
luonteeseeni, tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden vahvistaa yhteisöllisyyttä ja luoda positiivista
ilmapiiriä. Uusi pesti tarvitsee motivoituneen tekijän, joka tuo mukanansa uusia ideoita ja raikasta
energiaa – tuoreita näkökulmia, joita pitkään roolissa ollut ei enää välttämättä kykene tarjoamaan.

Olen jo jonkin aikaa pyöritellyt ajatusta hallitukseen hakemisesta ja olen tullut siihen lopputulokseen,
että hakematta jättäminen jäisi vain kaivelemaan tulevaisuudessa. En tavoittelisi kyseistä pestiä, jos
en kokisi itselläni olevan edellytyksiä toimia tehtävässä vaatimusten mukaisella tasolla. Olen valmis
uhraamaan aikaani ja näkemään vaivaa sen eteen, että pääsen antamaan takaisin yhdistykselle, jolta
olen jo saanut niin paljon.

On aika antaa uusien tuulien puhaltaa Pinninkadulla!

Syyskokousta odotellessa,
Timi Suopajärvi

 

JUHLAVASTAAVA (yksi hakemus)

Emil Lehmuskoski

Moikka Boomi ry! Mä oon Emil Lehmuskoski ja oon kolmannen vuoden boomari. Haen
juhlavastaavaksi vuodelle 2025. Mun ura Boomissa alkoi jo fuksina, kun olin mukana
perustamassa Boomi Sailing Clubia, jonka vastuuhenkilönä olen toiminut perustamisesta
lähtien. Lisäksi kokemusta on karttunut tutorina, KV-tutorina sekä nykyisessä roolissa
vuosijuhlatoimikunnan yrityssuhdevastaavana.

Boomin eri hommissa olen hionut taitojani järjestötoiminnassa ja tapahtumien
järjestämisessä, ja nyt haluan hyödyntää tätä osaamista juhlavastaavana. Sailing Clubin
vastuuhenkilönä oon päässyt järjestämään tapahtumia alusta loppuun, kuten sitsejä ja
purjehduskursseja, ja toiminut tiiviissä yhteistyössä muiden vastuuhenkilöiden ja aktiivien
kanssa, mikä on kehittänyt tiimityötaitoja ja kykyä koordinoida monivaiheisia projekteja.
Purjehduskurssien järkkääminen on antanut mulle arvokasta kokemusta myös ulkopuolisten
toimijoiden kanssa työskentelystä ja vahvistanut verkostoitumis- ja neuvottelutaitojani.
Tutorina toimiminen on puolestaan antanut näkökulmaa yhteisöllisten ja osallistavien
tapahtumien tärkeyteen. Haalaribileiden vakioasiakkaana oon saanut myös hyvän katsauksen
juhlakulttuurin kehittämismahdollisuuksiin.

Juhlavastaavana keskittyisin kilpailukyvyn säilyttämiseen ja etkojen kehittämiseen.
Haalaribileiden vetovoimaa ei voi pitää itsestäänselvyytenä, joten kävijäkokemusta tulisi
jatkuvasti parantaa. Kilpailukykyä vahvistaisin panostamalla esimerkiksi artistien laatuun ja
määrään, jatkamalla yhteistyötä Unidancen kanssa ja kartoittamalla bändien ja muiden
esiintyjien mahdollisuuksia. Pienet teot, kuten musiikki, drinkkilistojen ja teemojen
huolellinen suunnittelu sekä pienimuotoiset aktiviteetit, kuten drinkkilippujen piilottelu,
tekisivät Haalaribileistä entistä kiinnostavimpia. Teekkareiden houkutteleminen paikalle
esimerkiksi Hervantabussin avulla voisi myös vahvistaa kilpailukykyä.

Etkoja lähtisin kehittämään tekemällä niistä houkuttelevampia ja monipuolisempia, jotta ne
vetäisivät opiskelijoita puoleensa kotona etkoilun sijaan. Toimiviksi osoittautuneet pubivisat
ja dildobingot voisivat olla osa tätä kokonaisuutta. Näen myös HB goes Märkäapprolle
kasvupotentiaalia: sen voisi brändätä enemmän Haalaribileisiin sidonnaiseksi.

Juhlavastaavan tehtävä ja hallitustyö ovat olleet mielessäni jo ensimmäisestä
opiskeluvuodesta alkaen, ja nyt pitkän harkinnan jälkeen olen valmis antamaan kaikkeni
roolille. Olen luonteeltani eloisa, innostava ja heittäytymiskykyinen – nämä ovat
ominaisuuksia, joista koen olevan hyötyä juhlavastaavana. Teen asioita täydellä sydämellä ja
olen sitoutunut tuomaan yhteisöllisyyttä ja iloa tapahtumien kautta.

Sykoa innolla odottaen,
Emil

 

KOULUTUSPOLIITTINEN VASTAAVA (yksi hakemus)

Aaron Nikula

Hei! Olen Aaron Nikula ja haen Boomi ry:n koulutuspoliittiseksi vastaavaksi huolehtimaan
ainejärjestömme tutoroinnista, koulutuspolitiikasta ja laadukkaasta edunvalvonnasta. Kolmannen
vuoden opiskelijana olen ollut monipuolisesti mukana Boomin toiminnassa ja toiminut esimerkiksi
Royal staffissa 2023 sekä kopotiimissä kuluneen vuoden 2024. Haen nyt Boomi ry:n kopoksi, jotta voin
jatkaa vaikuttamista jäsentemme puolesta, kehittää pestiä läpinäkyvämmäksi sekä huolehtia Boomin
jäsenten asemasta Tampereen yliopistolla.

Haluan tuoda koulutuspoliittisen vastaavan tehtäviä näkyvämmäksi hallituksellemme sekä
jäsenistöllemme ja madaltaa näin jokaisen kynnystä vaikuttaa ainejärjestömme yhteisiin asioihin.
Tekemällä vaikuttamisen mahdollisuuksista näkyviä saamme yhdessä enemmän keskustelua
aikaiseksi siitä, miten järjestömme tai yliopistomme toimintaa voi kehittää. Jotta kopo voi edustaa
järjestöä ja sen kaikkia opintosuuntia, kopon on pystyttävä ensisijassa kuuntelemaan muita
opiskelijoita ja huolehdittava hyvästä viestinnästä jäsenten, yliopiston ja muiden tahojen suuntaan.
Tässä koen taitoni ja kykyni erittäin päteviksi.

Kopon monipuolisia vastuita on tietenkin jakamassa kopotiimi, joka tarjoaa matalan kynnyksen
mahdollisuuden päästä tutustumaan vaikuttamiseen, koulutuspolitiikkaan, ja edunvalvontaan
Boomissa. Kopotiimiä haluan osallistaa ottamaan enemmän vastuuta jaoston viestinnästä, jotta
keskeiset aiheet saadaan Boomissa näkyviin. Kehittämällä kopotiimin tekemää viestintää ja tuomalla
kopon tehtäviä näkyvämmäksi jäsenille uskon, että kopotiimistä saataisiin myös samalla
houkuttelevampi jaosto.

Boomi ry:ssä on tulossa poikkeuksellinen vuosi, sillä pelkästään kandivaiheen aloituspaikkojen
määrää tullaan lisäämään 40:llä opiskelijalla, mikä tarkoittaa noin 25% lisäystä nykyiseen määrään
nähden. Tämä luultavimmin aiheuttaa muutoksia tapahtumien järjestämiseen ja smurffiviikkoihin,
sillä kaikille uusille opiskelijoille on löydettävä tilaa. Sama pätee myös opetukseen ja kielikeskuksen
kursseihin, joille on jo valmiiksi haastavaa mahtua. Mikäli minut valitaan kopoksi, tulee yksi
päätehtävistäni olemaan vaikuttaminen laadukkaan opetuksen takaamiseksi ja kielikeskuksen
resurssien lisäämiseksi.

Olen nyt saanut viettää Boomissa reilut pari vuotta nauttien Suomen parhaasta opiskelijaelämästä ja
kiinnostavista opinnoista. Minulle on sydämen asia olla mukana mahdollistamassa tämä sama
kokemus yhä suuremmalle joukolle uusia Boomareita, jotta hekin voivat kokea opiskelijaelämän yhtä
rikkaana ja ikimuistoisena kuin itsekin olen saanut kokea.

Nähdään sykossa!
Aaron Nikula

 

PROJEKTIVASTAAVA A (yksi hakemus)

Niina Kortevaara

Moi kaikille! Mä oon Niina, 3.vsk Boomari, ja haen projektivastaava A:n tehtävään.
Tapahtumien järjestäminen ja erilaiset projektit on aina ollut mun juttu! Boomissa oon ollut
mukana monissa hommissa, kuten vujustaffissa, kv-tutorina, tutorina, Rottakoplassa ja tän
vuoden Royal Staffissa. Näistä hommista oon saanut arvokasta kokemusta tiimityöstä ja
erilaisten tapahtumien järjestämisestä. Viime pikkujouluissa sain tunnustukseksi
innovatiivisuudesta ja reippaudestani myös Boomin pinssin. Koen, että mun aikaisempi
kokemus sekä ahkera ja määrätietoinen luonne antavat erinomaiset eväät projektivastaavan
tehtävään.

Oon monta vuotta tiennyt haluavani päästä järjestömme hallitustoimintaan ja kehittämiseen
mukaan, ja keväällä Särkän Märkää järjestäessä tajusin, että tässä on mulle oikea pesti.
Markkinointivastaavana sain hyvän kokonaiskuvan tapahtumaan liittyvistä monista eri osaalueista, mukaan lukien sen kehityskohteista. Särkän Märkän järjestäminen sen 10.
juhlavuotena olisi suuri kunnia! Ideoinnissa on jo paljon kaikenlaista spesiaalia juhlavuoden
kunniaksi, mutta kaikista tärkeimpänä pidän ehdottomasti kuitenkin kävijäkokemusta ja sen
jatkuvaa kehittämistä.

Tän vuoden tapahtuma oli todella onnistunut takatalvesta huolimatta. Pidän tärkeänä, että
tänä vuonna hyväksi todetut parannukset säilytetään ja dokumentoidaan. Tapahtuman
ajankohdan vuoksi arvaamattomat säät ja laitteiden sulkeminen ovat aina riski, johon kukaan
ei voi suoraan vaikuttaa. Projektivastaavana varautuisin riskiin jo hyvissä ajoin, esimerkiksi
panostamalla yhä enemmän Särkänniemessä oleviin oheisaktiviteetteihin ja niistä
tiedottamiseen. Lisäksi pidän tärkeänä, että baarien kanssa keskusteltaisiin siitä, miten
jatkoilla tänä vuonna kohdatut haasteet voitaisiin välttää ensi vuonna.

Yleinen kustannusten nousu tuo oman haasteensa suuren tapahtuman järjestämiselle.
Hyvän tuloksen tekemisen lisäksi pidän tärkeänä sitä, että tapahtuma säilyisi hintojensa
puolesta mahdollisimman opiskelijaystävällisenä. Näen tähän potentiaalia esimerkiksi
Särkänniemen sopimusneuvotteluita sekä yritysyhteistöitä kehittämällä, jossa pääsimme
tiimin kanssa hyvin vauhtiin jo tänä vuonna.

Uskon vahvasti siihen, että avoin ja rohkea kommunikoiminen kannattaa aina. Tätä
hyödyntäisin niin Särkänniemen, yritysyhteistyökumppaneiden, kuin oman jaoston kanssa.
Tavoitteenani on, että reippaan ja järjestelmällisen työotteeni ansiosta saisin edistettyä hyvää
tekemisen meininkiä Royalin kesken heti vuoden alusta.

Nähdään ja jutellaan lisää sykossa! <3

 

PROJEKTIVASTAAVA 1 (yksi hakemus)

Onerva Ristilä

Moikka boomarit!

Olen Onerva Ristilä, 4. vuoden boomari ja haen Projekti 1:ksi eli approvastaavaksi vuodelle 2025.
Boomissa olen ollut tänä vuonna projektitiimi Royalissa sekä toimihenkilönä. Aiempina vuosina
olen ollut vujustaffissa, tutorina, kopotiimissä sekä tukiopiskelijana. Vaikka aiemminkin
hallitukseen haku on houkuttanut, kulunut vuosi projektitiimissä yhdistettynä toimihenkilön pestiin
varmisti hakupäätökseni hallitukseen. Vuoden mittaan tehdyn työn konkretisoituminen jatkojen
rakentuessa appropäivänä Nokia Arenalla oli ehdottomasti vuoden palkitsevimpia hetkiä ja haluan
päästä jatkamaan alkanutta työtä Appron parissa. Toimihenkilönä olen taas saanut entistä
kattavamman kuvan Boomin sisältä ja haluan olla aktiivisesti mukana järjestömme toiminnassa
myös vuonna 2025.

Hämeenkadun Appro on jo loistava tapahtumakonsepti, mutta kehitettävää ja parannettavaa löytyy
aina. Tällainen kohde on esimerkiksi jo tulevassa toimintasuunnitelmassakin esiin tuotu tavoite
panostaa yritysyhteistöihin, joilla voitaisiin saada paljonkin lisäarvoa Approlle. Tähän keskittyisin
heti alkuvuodesta, jolloin mahdollisuudet suurempienkin yhteistöiden suhteen ovat loistavat.
Lisäksi näen, että Royalin yrityssuhdevastaavan lisäksi koko jaoston osallistuessa yhteistöiden
hankintaan vähintään omia pestejään koskien maksimoitaisiin panostus erilaisiin yritysyhteistöihin.

Jotta Appro säilyttää asemansa yhtenä vuoden suosituimpana opiskelijatapahtumana, on tärkeää
pitää kiinni hyvästä kävijäkokemuksesta. Tämä onnistuu mm. panostamalla tämän vuoden
kaltaisesti rastipaikkoihin, ja pitämällä kiinni ennätyksellisestä suorituspaikkojen määrästä. Näen
myös mahdollisuuksia rastipaikkayhteistyössä, koska se vahvistaa tapahtuman jatkuvuutta tuleville
vuosille. Yhteistyötä voitaisiin parantaa esimerkiksi sujuvoittamalla kontaktointiprosessia
entisestään ja ottamalla erityisesti huomioon tämän vuoden palautekyselyt. Keskustan
suorituspaikkojen määrä on rajallinen, joten on erityisen tärkeää, että rastipaikat haluavat palata
vuosi toisensa jälkeen yhteistyöhön Hämeenkadun Appron kanssa.

Tiedän, että hallitusvuosi tulisi olemaan työntäyteinen, mutta koen jo kuluvan vuoden opettaneen
itselleni loistavia taitoja priorisoinnin, aikatauluttamisen ja oman palautumiseni suhteen. Lisäksi
koen tämän vuoden toimihenkilöpestini tukevan Boomin hallituksessa toimimista. Olen täysin
valmis antamaan oman työpanokseni tulevaksi vuodeksi Boomin ja erityisesti Hämeenkadun
Appron eteen.

Nähdään syyskokouksessa! 😉

TALOUSVASTAAVA (kaksi hakemusta)

Aaron Kortelainen


Moro! Mä oon Aaron Kortelainen ja olen toisen vuoden boomari. Haen Boomin talousvastaavaksi kaudelle 2025.

Numeroiden pyörittely, sekä ongelmanratkaisu ovat aina olleet mielenkiintoni kohteita. Huomaan
toisinaan kuluttavan aikaa itsepäisen määrätietoisesti ratkeamattomiin ongelmiin. Toisaalta Boomin
toiminnassa mukana oleminen on opettanut minulle erilaisia näkökulmia vaikeisiin tilanteisiin ja tarjonnut
laajempaa perspektiiviä vaativiin tilanteisiin. Boomissa olen kuluvalla kaudella päässyt vaikuttamaan muun
muassa vuju-staffissa, tuutorina ja tapahtumajaostossamme Rottakoplassa.

Haen talousvastaavan pestiin, koska kuluva vuosi on herättänyt mielenkiintoni järjestömme toiminnan
taustalla olevaan talouteen. Olen huomannut, että vastuuta saadessani menestyn loistavasti. Niinpä seuraava
luonnollinen askel olisi ottaa sitä itse. Lisäksi olen käynyt keskustelua Boomin nykyisen talousvastaavan
kanssa, mikä on vain vahvistanut ajatuksiani pestiin ryhtymisestä. Vaikka pääainetta en olekaan vielä valinnut,
olen opinnoissani vahvasti painottanut laskentatoimen kursseja, mikä antaa minulle hyvän pohjan Boomin
taloudesta vastaamiseen.

Kun puhutaan Boomin taloudesta, on mielestäni tärkeää, että varojen käyttö on tasapuolista ja koko järjestön
etua ajavaa. Niinpä tulevana vuonna sisäänottokiintiön ja sitä kautta jäsenmäärän kasvaessa pääpainopisteeni
onkin toiminnan ylläpitämisessä ja kehittämisessä niin, että fukseille saataisiin edelleen järjestettyä
kokemuksiltaan samanarvoiset Smurffiviikot, ilman että se veisi mahdollisuuksia pois muilta jäseniltä järjestön
toiminnassa.

Taloustiimin kanssa pyrkimykseni olisi pitää toiminta tiiviinä ja vuorovaikutuksellisena. Tämä siksi, että
arvostan erilaisia näkökulmia, ja haluaisin että myös taloustiimiläiset saavat mahdollisimman paljon irti tiimin
toiminnasta.

Koen myös, että pestiin kuuluu tärkeitä piirteitä talouden ulkopuolelta. Vaikka tuleva varapuheenjohtajan
pesti jakaakin työmäärää tasapuolisemmin tulevalla kaudella, on erittäin tärkeää silti ottaa muiden
hallituslaisten jaksaminen ja hyvinvointi huomioon. Tavoitteenani onkin pyrkiä huomaamaan mahdolliset
uupumiset ja auttaa ajoissa, niin että ne eivät pääse yltymään itse uupumista isommaksi.

Nähdään syyskokouksessa,
Aaron Kortelainen

 

Elias Saarinen

Moro boomarit! Mun nimi on Elias Saarinen ja olen toisen vuoden boomari. Haen Boomin
hallitukseen talousvastaavan rooliin. Innostuin rakkaan ainejärjestömme toiminnasta jo
fuksisyksyn pyörteissä ja olen sen jälkeen ollut mukana syksyllä -24 tutoroinnissa sekä
Boomskin toiminnassa. Pääainettahan en ole vielä päässyt valitsemaan, mutta tähänastinen
opiskelu-urani on koostunut lähinnä taloustieteen sekä laskentatoimen kursseista.

Hallitukseen hakeminen on pyörinyt mieleni perukoilla jo pidemmän aikaa ja nyt olen löytänyt
kaikkien huikeiden hallituspestien joukosta juuri sen minua aidosti kiinnostavan roolin, jossa
omat vahvuuteni tukevat työskentelyä. Jutellessani nykyisen talousvastaavan kanssa sain
aiempaa paremman kuvan talousvastaavan tehtävistä ja toiminnasta. Ymmärsin, että
tärkeintä talousvastaavan roolissa ovat ehdottomasti luotettavuus, yhteistyötaidot sekä
kokonaisuuksien ymmärtäminen.

Ainejärjestömme toiminta pyörii erilaisten tapahtumien järjestämisellä aktiivisten jäsenten
voimin. Tärkeimpiä asioita talousvastaavan roolissa onkin varmistaa, että järjestön yhteiset
rahat käytetään sovitulla tavalla, selkeästi ja ennen kaikkea ainejärjestön yhteistä etua
ajatellen. Yhteinen etu tarkoittaa myös vakaan taloudellisen tilanteen jatkumista
tulevaisuudessa, jotta myös tulevat jäsenet saavat hyvät lähtökohdat toiminnan jatkamiselle.

Boomin toimintasuunnitelmassa yhdeksi toiminnan painopisteeksi mainitaan taloudellisesti
kestävä toiminta. Talousvastaavan tehtävät ja vastuut ovat samalla myös hyvin saman
kaltaisia seuraavalla hallituskaudella. Talousvastaavana kuitenkin haluaisin tehostaa ja
muokata taloustiimin toimintaa niin, että se tukisi paremmin talousvastaavan tehtäviä. Koska
uskon yhteistyön olevan ehdoton perusta Boomin toiminnassa, haluan kuulla
taloustiimiläisten kehitysideat toiminnalle ja lähteä viemään toimintaa yhdessä oikeaan
suuntaan.

Miksi juuri minä sopisin hyvin talousvastaavan rooliin? Vahvuuksiani ovat ehdottomasti
luotettavuus ja yhteistyökyky. Olen valmis auttamaan muita ja toimimaan muiden
hallituslaisten tukena – niin normaalin arjen pyörittämisessä, kuin suuremmissa projekteissa
omalla osaamisalueellani. Luotettavuus ja vakaus talousvastaavan roolissa ovat elintärkeitä,
jotta muut hallituslaiset pystyvät keskittymään kunnolla omiin tehtäviinsä, eikä heidän
tarvitse stressata talousvastaavalle kuuluvista tehtävistä. Olen valmis tekemään kaikkeni
tämän tehtävän eteen!

Nähdään syyskokouksessa!

 

TAPAHTUMAVASTAAVA (yksi hakemus)

Akseli Komulainen

Moi, mun nimi on Akseli Komulainen ja olen toisen vuoden boomari. Tämän lyhyen ajan
aikana, minkä olen boomissa viettänyt, olen ehtinyt kokea paljon ja saanut mahtavia ja
opettavaisia kokemuksia. Alusta asti olen pitänyt tapahtumien järjestämisestä, minkä takia
jo heti smurffisyksynä olin Jääräracen vastuutiimissä. Jääräracen jälkeen olen toiminut
Vuju-staffissa sillistiimissä, Rottiksessa, sekä kv- ja kandituutorina. Intoa tapahtumien
järjestämiseen siis löytyy ja siksi haen tapahtumavastaavaksi seuraavalle vuodelle.

Tapahtumavastaavana haluan kehittää Boomin tapahtumia laadukkaammiksi.
Tapahtuminen määrä alkaa pian heikentää laatua. Boomilla on tapahtumia jo melkein
jokaiselle viikolle akateemisen vuoden aikana. Tämän takia tapahtumien määrä olisi hyvä
pitää vähintään samana, ellei jopa karsia osaa pois. Boomin tulisi mielestäni keskittyä
tapahtumien laatuun ennemmin kuin määrään.

Vappu viime vuonna on todettu olevan liian pitkä suurelle osalle jäsenistöä. Haluan ensi
vuodeksi, ehkä suurimpana muutoksena, karsia vapun tapahtumia. Tämä mahdollistaisi
Rottakoplan keskittymisen paremmin tiettyihin, jäsenistölle mieluisimpiin tapahtumiin.
Tämä myös mahdollistaa sen, että boomarit pystyvät halutessaan osallistumaan Suomen
Suurimpaan Wappuun, ilman että Boomin vapputapahtuma jää täysin välistä. Pyrin myös
mahdollisuuksien mukaan lisäämään yhteistyötä ainekerhojen, sekä Boomin sisäisten että
ulkoisten ainejärjestöjen kanssa, esimerkiksi vapun ja eri tapahtumien etkojen kannalta.

Edellisestä vuodesta haluan jatkaa pyrkimystä edistää tapahtumavastaavan, sekä
Rottakoplan hyvinvointia ja jaksamista. Yksi mahdollinen keino on järjestää Rottakoplan
sisällä yksi vastuuhenkilö, joka toimisi osaltaan myös tapahtumavastaavan oikeana
kätenä. Tämä voisi mahdollisesti lievittää tapahtumavastaavaan työn kuormitusta, sekä
auttaa luovuutta vaativissa tehtävissä. Vastuuhenkilö voisi myös ottaa enemmän vastuuta
tapahtumapäivänä käytännön asioissa, joihin tapahtumavastaavalla ei välttämättä ole
aikaa. Vastuuhenkilön lisäksi haluan antaa Rottakoplalle enemmän vastuuta
tapahtumapäivänä tapahtuvissa juoksevissa asioissa, kuten työvuorolistojen tekemisessä.

Tapahtumavastaavan pesti on vaativa ja aikaa vievä. Minulla kuitenkin on paljon intoa
tapahtumien järjestämiseen. Haluan jatkaa Boomin perinteitä, sekä tehdä niistä entistäkin
parempia. Haluan myös järjestää uusia tapahtumia, jotka voisivat palvella yhä useampaa
henkilöä jäsenistöstämme.

Syyskokouksessa nähdään,
Akseli Komulainen

 

TILAVASTAAVA (yksi hakemus)

Roope Virolainen

Morjesta! Mä olen Roope, 23-vuotias toisen vuoden boomari. Boomin toiminnassa
meikäläiseen on voinut törmätä tapahtumien lisäksi tilajaostossa, Boomskissä, vujustaffissa
tai tutoroinnin parissa. Hain tilajaostoon fuksivuonna aikomuksena pitkällä tähtäimellä
tavoitella tilavastaavan pestiä, mikäli hommat tuntuvat mielenkiintoiselta. Olenkin
tilajaostossa päässyt seuraamaan läheltä tilojen kehittymistä, tilavastaavaan arkea, sekä
tekemään töitä myös itse tilojen kehittämiseksi. Tehtävät Boomin tilojen parissa
osoittautuvatkin erittäin mielenkiintoisiksi, joten vuoden 2025 tilavastaavan pestin
hakeminen oli helppo päätös.

Olemme varmasti samaa mieltä siitä, että Boomin omat tilat yliopiston vieressä ovat todella
upea juttu. Pitääksemme ne vähintään yhtä viihtyisinä, kuin tähänkin asti, tarvitsevat tilat
korkean käyttöasteen vuoksi jatkuvaa ylläpitoa ja kehittämistä. Meidän jäsenistömme lisäksi
tiloja käytetään myös vuokraustoimintaan, Bolan puolta lukuun ottamatta. Juuri tähän
vuokraustoimintaan pitäisi panostaa enemmän. Siitä pitäisi saada kitkattomampaa,
modernimpaa ja huolettomampaa. Se ei ainoastaan helpottaisi tilavastaavan ja tilajaoston
arkea, vaan myös tiloja vuokraavan tahon asiointi olisi miellyttävämpää. Tyytyväinen
vuokralainen palaa todennäköisemmin vuokraamaan tilojamme uudestaan, mistä saamme
taas lisää yhdistyksen toiminnan kannalta tärkeitä vuokratuloja.

Klubilla, neukkarissa, saunalla ja Bolalla on muitakin kehityskohteita, muun muassa jo
aloitettu esteettömyyden parantaminen. Tilojen kehittäminen, ylläpitäminen, sekä arjen
pyörittäminen ei kuitenkaan yksin hoidu, vaan sitä pitää hoitaa hyvässä yhteisymmärryksessä
hallituksen, sekä muiden aktiivitoimijoiden kanssa. Koen, että lähtökohtani tähän ovat hyvät,
sillä aktiivitoimintani Boomissa antaa tietotaitoa sujuvaan yhteistyöhön muiden boomareiden
kanssa ja työkokemukseni rakennusalalta tilavastaavan pestiin tarvittavaa pelisilmää, sekä
ongelmanratkaisukykyä. Kehityskohteet eivät rajoitu ainoastaan tiloihin, vaan myös tilajaosto
tarvitsee kehittämistä. Aionkin vuoden kuluessa hyödyntää ja osallistaa tilajaostoa
aikaisempaa enemmän osaksi tilavastaavan, sekä Boomin tilojen arkea.

Olen miettinyt tätä tehtävää, sekä siihen hakemista pitkään ja hartaasti. Tiedän olevani tähän
pestiin nyt niin valmis, kuin voi olla ennen hallitusvuotta. Aionkin siis antaa ensi
kalenterivuoden ajan kaikkeni tähän pestiin, mikäli tähän pääsen. Tahdon aidosti olla mukana
tekemässä Boomista, sekä meidän kaikkien tiloista parempaa paikkaa.

Innolla syyskokousta odottaen,
Roope Virolainen

 

YRITYSSUHDEVASTAAVA (yksi hakemus)

Laura Karukka

Moro Boomi ry! Olen Laura Karukka, toisen vuosikurssin boomari ja haen yrityssuhdevastaavan pestiä.

Olen ehtinyt toimia kuluneen reilun vuoden aikana boomihommissa erittäin monipuolisesti. Boomi-cv:
stäni löytyy muun muassa Vuju-staff 56, Jäärärace 23, BoomSki 24 sekä tutor 24. Kuitenkin kaikista
oleellisempana ja tärkeimpänä on yrityssuhdejaosto vuosimallia 24. Yrityssuhdejaostossa toimiminen
maalasi selkeän kuvan siitä, millaisessa tilanteessa Boomi on yrityssuhderintamallaan tällä hetkellä.
Nykyisen yrityssuhdevastaavan kanssa työskentely on antanut mahdollisuuden tarkkailla ja reflektoida,
olisiko minusta tähän pestiin. Mielestäni olisin juuri oikea henkilö edustamaan meidän
ainejärjestöämme yritysmaailman suuntaan.

Itse yrityssuhdejaostossa olleena omaan tuoreen näkemyksen jaoston työmäärästä sekä -tehtävistä.
Haluan kehittää jaostolle vuosikellon sekä kalenterin, jotta toiminta olisi entistä koordinoidumpaa ja
sujuvampaa. Tällöin jaostolaiset voisivat johtaa omaa työskentelyään paremmin. Asettaisin jaostolle
selkeitä tavoitteita, jotta esimerkiksi perässä laahaavat jäsenedut saadaan päivitettyä. Jaostovuoden
ansiosta minulla on realistinen näkemys tämänhetkisistä yrityssuhteista. Tiedän, mitä pitää kehittää ja
mitkä asiat ovat toimineet hyvin tänä vuonna. Yrityssuhdevastaavan pesti tuntuu omalta ja samalla
luonnolliselta jatkumolta työlle, mitä olen yrityssuhdejaostossa Boomin toiminnan eteen tehnyt.

Haluan varmistaa, että Boomin yrityssuhdesektori tuottaa monipuolisia asiatapahtumia. Aion pitää
huolen siitä, että jokaisen pääaineen opiskelijalle on tarjolla mielekkäitä excursioita sekä tapahtumia
ensi vuonna. Tästä hyvää esimakua tarjosi tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestämämme The
Amazing Case, jossa jokaisella mukana olleella yrityksellä oli eri pääaineeseen liittyvä case-tehtävä.
Erityisen tärkeänä tehtävänä pidän Boomin imagon kirkkaana pitämistä. Asiatapahtumien ajankohtia ja
lukumäärää tulee uudelleenarvioida tulevana vuonna, jotta emme joudu huonoon valoon yritysten
silmissä.

Ennen kaikkea haluan oman hallitusvuoteni aikana kehittää Boomin toimintaa houkuttelevampaan
suuntaan. Omat hommat pitää hoitaa kunnolla, mutta mitään ei kuulu tehdä hampaat irvessä. Minulla
on ollut mahtava ensimmäinen vuosi Boomin toiminnassa mukana ollessani, ja haluan välittää sitä
tekemisen riemua myös ulospäin tulevana vuonna.

Toivottavasti näemme sykossa!

 

VIESTINTÄVASTAAVA (yksi hakemus)

Lauri Laihonen

Moikka boomarit! Meikä on Lauri Laihonen, neljännen vuoden boomari ja haen
viestintävastaavan tehtävään vuodelle 2025.

En rehellisesti sanottuna vielä viime viikolla odottanut laittavani tätä hallitushakemusta.
Viestintävastaavan lisähaun avattua olen kuitenkin päässyt pohtimaan tulevaisuuttani ja
rooliani itselle niin tärkeässä järjestössä. Olenkin varma, että minulla on vielä merkittävästi
annettavaa Boomille ja juuri viestintävastaavan roolin soveltuvan minulle erinomaisesti.

Olen neljän vuoden ajan saanut kunnian päästä vaikuttamaan ainejärjestössämme mitä
erilaisemmissa pesteissä. Olen toiminut muun muassa tämän vuoden Boomin
alumnitoimihenkilönä, kansallisena ja kansainvälisenä tutorina sekä Johtoryhmän
vastuuhenkilönä ja aktiivina. Lisäksi olen kuluneen vuoden päässyt toimimaan NESU-Boomin
hallituksessa.

Yhdistyksemme sekä sen viestintä ovat näiden pestien kautta tulleet minulle hyvin tutuksi ja
olenkin päässyt toimimaan viestinnän tehtävissä useilla eri Boomin sektoreilla. Uskon, että
tämä Boomin läpileikkaava kokemus antaisikin erinomaiset lähtökohdat toimia
viestintävastaavan roolissa – käytännön taitoja unohtamatta.

Vaikka mediatiimin ja toimituksen kokemus loistaa Boomi-CV:ssäni puutteellaan, olen
päässyt tekemään monia roolin kannalta olennaisia tehtäviä Boomi-urani aikana.
Alumnitoimihenkilönä olen vastannut alumnisektorin viestinnästä ja ollut mukana ottamassa
käyttöön uutta alumnien WhatsApp-infokanavaa. Lisäksi olen vastannut laajasti kerhotason
viestinnästä suunnitellen haalarimerkkejä, bannereita, tapahtumatekstejä sekä pyöritellen
monia sosiaalisen median kanavia ja järjestelmiä. Sosiaalisen median ja toimittajan tehtäviä
olen päässyt tekemään myös työelämässä.

Viestintä on keskeisessä roolissa rakentamassa aktiivista ja sitouttavaa Boomia. Jo tehdyt
uudistukset ovat vieneet viestintäämme harppauksin eteenpäin, mutta työ ei vielä ole valmis.
Pääasiallisen viestinnän siirtyminen Telegramiin on yhdenmukaistanut viestintää, mutta
tuonut myös haasteita informaatiotulvan muodossa. Myös Boomin sisäisen viestinnän
siirtyminen Teamsiin avaa uusia mahdollisuuksia selkeyttää viestintää aktiivi- ja edelleen
jäsenistön tasolla. Ensi vuoden viestiksellä on tästä suuri vastuu, jota uskon monipuolisen
Boomi-kokemukseni tukevan.

Viestintävastaavana haluan myös pitää kiinni Boomin jo hyvin korkeasta graafisesta tasosta,
parantaa yhteistyötä toimituksen kanssa sekä jatkaa englanninkielisen viestinnän
edistämistä.

Kiitos lukemisesta ja nähdään sykossa! 🙂