Mentorointi
Mentorointi yleisesti
Mentorointi on kokemusten, näkemysten ja osaamisen siirtämistä ja välittämistä henkilöltä toiselle. Se perustuu mentoroitavan eli aktorin ja mentorin kahdenväliseen ja luottamukselliseen suhteeseen, joka tähtää aktorin ammatilliseen kehittymiseen. Lyhyesti sanottuna mentorointi on osaavan ja kokeneen henkilön antamaa ohjausta ja tukea kehityshaluiselle nuorelle henkilölle. Käytännössä mentorointi tapahtuu aktorin ja mentorin kahdenvälisissä tapaamisissa, joissa keskustellaan parin etukäteen päättämistä aiheista.
Boomin mentorointiprojektissa aktorit ovat kauppatieteiden opiskelijoita. Opintojen aloitusvuodella ei itsessään ole merkitystä. Tärkeintä on, että opiskelija näkee mentoroinnin hyödyn tämän hetkisessä tilanteessaan ja kokee pystyvänsä antamaan oman kontribuutionsa kahdenväliseen projektiin. Mikäli aktorihakijoita on enemmän kuin mentoreita on tarjolla, ovat opintojensa loppuvaiheilla olevat opiskelijat ”nuorempiin” opiskelijoihin nähden etusijalla.
Mentorit taas ovat kauppatieteellisen koulutuksen omaavia tai alalla työskenteleviä henkilöitä, joilla on aito kiinnostus auttaa uransa alkuvaiheessa olevaa opiskelijaa häntä askarruttavissa kysymyksissä.
Miten mentorointi tapahtuu käytännössä?
Kahdeksan kuukauden mittaisessa mentorointiprojektissa mentori ja aktori tapaavat noin kerran kuussa tai tiheämmin parin tunnin ajan. Tapaamisten tiheys ja ajankohdat ovat täysin mentorin ja aktorin itsensä sovittavissa. Lisäksi projektin aikana kootaan muutaman kerran kaikki mentorit ja aktorit yhteistapaamisiin.
Tapaamisiin on sekä mentorin että aktorin valmistauduttava etukäteen ennalta sovitun aiheen mukaisesti. Itse tapaamisissa keskustelu on hyvinkin vapaata ja avointa. Tapaamispaikaksi mentorointipari voi valita minkä tahansa mieluisan tilan. Se voi olla niin yrityksen toimitila, yliopisto kuin kahvilakin.
Mentoroinnin aikana opiskelija ja mentori luovat yhdessä tavoitteensa ja toimintatapansa ja etenevät näiden mukaisesti yhteisesti luotuja pelisääntöjä noudattaen.
Pääasia on, että mentoroinnista nautitaan ja saadaan kaikki hyöty irti puolin ja toisin!
Kokemuksia mentoroinnista voit lukea VapaaBoomari-lehdestä:
kokemuksia mentoroinnista vuodelta 2019 täällä ja vuodelta 2018 täällä.
Mentorilta odotetaan
- Valmiuksia ja kiinnostusta jakaa kokemuksia, kontakteja sekä omaa osaamistaan ja näkemyksiään.
- Aitoa kiinnostusta auttaa opiskelijaa edistämään urakehitystään.
- Hyviä sosiaalisia taitoja.
- Kiinnostusta oppimiseen.
Mentorin työkokemusvuosilla ei ole väliä, sillä mentoreiksi kaivataan monipuolinen kattaus uriensa eri vaiheissa olevia henkilöitä. Mentorilta odotetaan ennen kaikkea valmiutta keskustella aktorin kanssa sovituista aiheista sekä antaa tukea asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen. Aiempaa kokemusta mentoroinnista ei tarvita, sillä projekti opettaa niin mentoria kuin aktoriakin.
Mentorin ei tarvitse välttämättä edustaa koko yritystään osallistuessaan projektiin, vaan osallistuminen nimenomaan yksityishenkilön ominaisuudessa on sinänsä myös tavanomaista. Mentori voi lisäksi olla lähtöisin muusta instanssista kuin yrityksestä, kuten julkisyhteisöistä.
Toimiminen mentorina perustuu vapaaehtoisuuteen eikä siitä saa rahallista palkkiota.
Mentoroinnin anti mentorille ja yritykselle
- Mentorit saavat arvokasta kokemusta mentoroinnista ja coachauksesta.
- Mentoroinnin kautta mentori saa yhteyden oman alan tuoreeseen osaajaan ja tätä kautta myös alan uusimpiin trendeihin ja tutkimustietoon.
- Yhteistapaamisten kautta verkostoituminen muiden mentoreiden kanssa sekä heiltä saatu vertaistuki projektin aikana.
- Aiemmat mentorit ovat kertoneet aktorin oivalluksien ja onnistumisten seuraamisen palkitsevaksi ja innostavaksi.
- Mentorointi on kirvoittanut uusia ajatuksia myös mentorin omalle uralle.
- Mentori saa aidosti kiinnostunutta keskusteluseuraa tuoreilla näkökulmilla varustettuna.
- Mentorointi on potentiaalinen rekrytointi- ja verkostoitumiskanava.
- Avaa luontaisen yhteistyökanavan Tampereen kauppatieteiden opiskelijoiden ainejärjestön, Boomi ry:n, kanssa.
Miten mentoriksi?
Vuoden 2024 mentorihaku on alkanut. Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan mentoritoteutukseen, olethan yhteydessä Boomin mentorointitoimihenkilöön osoitteeseen mentorointi(a)boomi.fi (http://boomi.fi/). Hakuaika mentoriksi on auki 22.1.2024–16.2.2024.
Hyvän aktorin ominaisuudet
Hyvä aktori on motivoitunut, aktiivinen ja sitoutunut mentorointiin. Hän suunnittelee ja valmistelee mentorin kanssa käytäviä keskusteluja etukäteen. Lisäksi hyvä aktori pystyy joustamaan yritysmaailman kiireiden niin vaatiessa. Oman kehittymisen ja oppimisen kannalta aktorin tulee sietää myös tervettä kritiikkiä ja palautetta sekä kuunnella neuvoja.
Mentoroinnin hyödyt opiskelijalle
Boomin mentorointiprojektiin osallistuminen tarjoaa opiskelijalle paljon mahdollisuuksia ja hyötyjä: kontaktit työelämään, uusia näkökulmia ja käytännön vinkkejä muun muassa oman uran suunnitteluun, työelämään siirtymiseen sekä gradun tekoon. Mentorointiprojektin kautta saat mahdollisuuden keskustella oman alan asiantuntijan kanssa itseäsi kiinnostavista ja askarruttavista aiheista. Näiden keskustelujen pohjalta saa varmuutta tulevaisuuden valintoihin ja motivaatiota opiskeluun. Myös itseluottamus ja ymmärrys liiketoiminnasta vahvistuvat mentoroinnin aikana.
Miten aktoriksi?
Aktorihaku on auki 22.1.2024–18.2.2024 välisenä aikana. Ilmoittautuaksesi aktoriksi ole yhteydessä mentorointitoimihenkilöön osoitteeseen mentorointi(a)boomi.fi (http://boomi.fi/). Viestiin riittää ilmoitus, että olet kiinnostunut osallistumaan mentorointiprojektiin aktorin roolissa. Hakuajan jälkeen mentorointiprojektiin osallistuvat aktorit lisätään HowSpace-alustalle, jossa aktorit voivat tutustua tarkemmin projektiin osallistuviin mentoreihin ja tehdä toivomuksia mieleisistään mentoreista. Tarkemmat ohjeet projektin etenemisestä löytyvät HowSpace-alustalta. Kysymyksiä voi myös esittää mentorointitoimihenkilölle.
Voit ilmoittautua mukaan projektiin myös itse toisaalta löytämäsi mentorin kanssa. Ilmoitathan asiasta mentorointitoimihenkilölle ennen maaliskuun yhteistapaamista.
SEURAAVAN MENTOROINTIPROJEKTIN YHTEISET AIKATAULUT:
Mentorihaku: 22.1–16.2.2024
Aktorihaku: 221.–18.2.2024
Mentoriparien muodostaminen: 19.2–15.3.2024
Ensimmäinen yhteistapaaminen: 20.3.2024 etänä klo 17-18
Välitapaaminen: TBA
Lopputapaaminen: TBA
Lisätietoja:
Tähän kohtaan seuraava teksti:
Valtteri Vihtonen
mentorointi(a)boomi.fi (http://boomi.fi/)
p. 044 208 1233