Normi ry:n syyskokous
Normi ry:n syyskokous
Tervetuloa Normi ry:n syyskokoukseen 25.11. klo 17. Syyskokouksessa käsitellään kuluvan vuoden toimintaa sekä yhdistyksen taloudellista tilannetta.
Tervetuloa Normi ry:n syyskokoukseen 25.11. klo 17. Syyskokouksessa käsitellään kuluvan vuoden toimintaa sekä yhdistyksen taloudellista tilannetta.
MITÄ: Frameryn Case & Dinner MILLOIN: 27.11. klo 11.30 alkaen. MISSÄ: Frameryn tehdas, Patamäenkatu 7. Yhteiskuljetuksesta Indecsin kanssa tiedotetaan myöhemmin
Siihen aikaan antoi Rottakopla käskyn, että koko valtakunnassa oli suoritettava pikkujoulut. Niin myös Boomari lähti Bolalta, Tampereen kaupungista ja meni pikkujouluja varten Kerholaan, Nokian kaupunkiin, sillä hän kuului kyltereiden sukuun. Hän lähti sinne yhdessä boomari-kavereidensa kanssa, jotka odottivat iltaa kovasti. Heidän siellä ollessaan tuli smurffikuninkaallisten julistamisen aika ja palkinnoiksi jaettiin kultaa, suitsukkeita ja mirhamia. Illan päätteeksi smurffit kapaloitiin seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa…
Joulukuu saapuu ryminällä, ja niin joulutapahtumatkin! Saavu Klubi57:lle maanantaina 2.12. kun Tukiopiskelijat ja Maisteritiimi yhdistävät voimansa. Neukkarin puolella boomarit pääsevät harjoittelemaan leipomistaitojaan kun taas Klubin puolella pyörii joululeffa. Kaikkia naposteltavia ei tarvitse kuitenkaan itse tehdä, vaan tarjolla on myös valmiina jouluteemaisia herkkuja! Tapahtuma on ilmainen.
Vuoden viimeisissä Haalaribileissä virittäydytään pikkujoulukauteen! Vuosi alkaa lähenemään loppuaan, ja nyt on aika selvittää, kuka onkaan ollut kiltti ja kuka puolestaan tuhma, ja kenen luokse joululahjat löytävät tänä vuonna. Luvassa on huikeaa menoa, teemadrinkkejä, sekä huikean UniDancen esiintyminen viimeistä kertaa tänä vuonna! Huhujen mukaan myös joulupukki saattaa piipahtaa bileissä jakamassa joulumieltä niin kilteille, kuin tuhmillekin... Pue siis päällesi tonttulakit, poronsarvet, tai tuhmin pikkujouluasusi ja tule juhlimaan vuoden viimeisiin bileisiin!